Tarinamme

Free To Roam on syntynyt, kun kaksi vanhaa ystävää ajautuivat samaan karanteeniin erikoistilan aikaan keväällä 2020. Karanteeni muuttui pian luovaksi leiriksi ja naiset alkoivat suunnitella yhteisiä projekteja. Vallitseva tilanne laittoi kummankin työt tauolle ja sai nuoret naiset yhdistämään voimansa sekä inspiroitumaan uuden yhteisen toiminnan kehittämisestä. Heidän visiona on olla inspiroivan ja innostavan palvelun tarjoajia. Free To Roam haluaa olla pienentämässä kilpa- ja harrasteurheilun välissä olevaa kuilua, sekä olla yhdistävä tekijä liikunta-, matkailu- ja kulttuurialalla.

Mä oon Nita Lehto, liikunta-alan vaikuttaja ja urheilija. Suomen johtava käsilläseisonta workshop keikkailija ja käsilläseisontataiteilija. Oon kiertänyt Suomen 107 kaupunkia opettaen tuhansille ihmisille käsilläseisontaa, saavuttaen nopeasti vakiintuneen markkina-aseman Suomessa. Lisäksi minun kolmas oma tanssisali avasi ovensa pääkaupunkiseudulla keväällä 2020.  Yritystoiminta alkoi kaksi vuotta sitten ja nyt on aika kansainvälistyä. minut tunnetaan rohkeista tempauksista ja törkeistä lupauksista, niin urheilijana kuin yrittäjänä.”

Nita

”Mun nimi on Marjaana Ruokolainen. Oon harrastanut taitoluistelua koko ikäni ja kilpaillut lajissa kansallisella tasolla. Kilpailemisen lisäksi kävim valmentajakoulutuksen ja olen valmentanut taitoluistelijoita sekä Keuruulla että Tuusulassa. Viimeiset kolme vuotta ovat menneet Disney On Ice -kiertueella ympäri maailman. Työnkuvaan on kuulunut pariakrobatia ja kylmien väreiden aiheuttaminen aina hattuhyllylle saakka. Nyt on aika suorittaa kulttuurituotannon (AMK) opinnot loppuun ja tuoda maailman opit kaikille suomalaisille!”

Marjaana

Kaverukset aloittivat pitämään yhteistä kahvitaukoliveä Nitskun Instagram-tilillä. Seuraavaksi heillä oli jo sovittuna viikon mittainen Liikettä Ikkunasi alle -kiertue. Tarkoituksena oli saada ihmisille rutiineja, vähentää yksinäisyyden tunnetta ja syrjäytymisriskiä. Kiertuebussi kiersi Keski-Suomen ympäri piristäen ja aktivoiden kotona istuvia ihmisiä. Tempaus toteutettiin yhteistyönä kaupunkien, kuntien ja palvelutalojen kanssa.

Toimme mukanamme musiikin ja mukaansa tempaavaa liikettä. Tavoitimme viikon aikana yli 60 talon asukkaat parkkipaikoilta käsin. ”Ihana piristys päivään, koska tulette uudestaan?”  Meille ilmiannettiin yksinäisiä ihmisiä aina sylivauvasta 100-vuotiaaseen saakka. Ohjelma sisälsi tanssia ja akrobatiaa, joka sai ihmiset kurkkimaan ikkunoiden raoista ja mummot nousemaan ylös sekä tanssimaan meidän kanssa parvekkeilla. Samalla juhlittiin keskisuomalaisuutta, sillä tempaus järjestettiin Keski-Suomen juhlapäivän juhlaviikolla.

Nita ja Marjaana